Löysin vuoden takaisia blogin ajatuksia. Ei tuo elämä ole juurikaan tuosta hetkestä muuttunut. Kyseessä on ensimmäinen blogi, jonka kirjoitin. Ehkä siis tulevan vuosipäivän kunniaksi, on sopivaa julkaista se uudestaan muokattuna.
Rakas päiväkirja 23.3.2020
Tänään on ollut taas mukava päivä kotona koronaa piilossa. Tein jopa aamulla retken olohuoneesta vessaan ja hieman myöhemmin takaisin. Päivän huipentumiin kuului myös koiran ulkona käyttäminen. Hyvä kiinteä kakka tuli sieltäkin.
Hädissäni olen jopa muutaman lauseen vaihtanut vaimon kanssa. Yllätyksekseni hän onkin ihan mukavan oloinen tyyppi, vaikka vähän on tosin vaikeaselkoinen. No oikeastaan en ikinä ole naisia ymmärtänyt ja varmaan oman mielenterveyden kannalta parempikin, että en edes yritä. Toisaalta ei nuo miehetkään minulle niin selkeitä ole.
Korona vei harrastukset. Sitä huomaa kyllä kaipaavansa elämän pieniä mukavia asioita, mitä on ennen tehnyt. kun on kotinsa vanki kuntoutustuella, niin nyt kelpaisi tekemiseksi vaikka teurasjäteosaston kaivojen putsaus, nyrkkeily suomenmestari kanssa tai sammuminen Popedan konsertissa vahvistinta vasten. Ei nuo nyt niin pahoja muistoja ollutkaan.
Nyt on kyllä pakko kääntää kylkeä tässä makoillessa. Alkaa jo koskemaan tätä puolta. Näinköhän saan makuuhaavoja? Pitääkin soittaa sairaanhoitaja siskolle ja varmistaa asia.
Enemmän kyllä pelkään muuttuvani norpaksi. Kropan olomuoto alkaa muistuttamaan noita suloisia otuksia pikku hiljaa. Alan epäilemään, että meidän jääkaapista pääsee toiseen ulottuvuuteen tai vähintään suoraan naapurin jääkaappiin. Ei sieltä näet ruoka syömällä lopu.
Pitääkin lopettaa tämä kirjoittelu. Minun miesgeenit varoittavat, että vaimo on yrittänyt puhua minulle jo 15 minuuttia. Kohta tämä epämääräinen örähtely vastailuna ei mene enää läpi. Pakko kuunnella mitä se haluaa. Kai se on taas jotain helvetin tärkeää?
Kirjoitellaan taas huomenna lisää päiväkirja ❤️
Siinä olivat ajatukseni vuosi sitten. Niinhän siinä sitten kävi, että muutuin norpaksi ja menetin loputkin harrastukset koronan takia. Harjoittelutilat menivät kiinni ja läski alkoi pompahtelemaan kylkiin plussapallojen tavoin.
Mikään ei ole siis muuttunut. Koira tekee edelleen jätöksensä samaan kohtaan, kuten myös minä. Luultavasti suoritamme tämän kaiken vielä samaan kellonlyömään, kuin vuosi sitten. Onko siis ihme, että vuodet tuntuvat lentävän eteenpäin, kun niitä ei erota toisistaan?
Teitä lukijoita on yhä enemmän kokoajan ja se ollut todella mukavaa. Muistelen lämmöllä sitä, kuinka monta hyvää keskustelua olenkaan saanut käydä blogin tiimoilta vuoden aikana ja toivon, että niitä tulee ensi vuonakin. Olen löytänyt itselleni mahtavan harrastuksen ja ihmisiä sen ympärille. En varmasti lopeta kirjoittamista, kun kerran vauhtiin pääsin.
Kiitos teille kaikille, jotka olette lukeneet blogiani!