Kello 7.50
Kuulen lasten lähtevän kouluun, tai ainakin luulen tekeväni niin. Olen oudossa horteessa, jossain oikean- ja unimaailman välimaastossa. Joka tapauksessa huumori ja hyväntuulisuus iskee tajuntaan, sillä koulunpenkki ei kutsu omaa ahteriani. Kärsikää kakarat, niin isi ottaa pienet unoset sillä aikaa!
11.27
Herätessä päässäni soi kirosanojen valloittamat ajatukset, kun kiroan krapulaani. Tuo manaaminen vain loppuu nopeasti, kun tajuan olleeni selvinpäin pitkän aikaa. Tältäkö vanheneminen oikeasti tuntuu?
11.30
Ensimmäinen suuri kuppi kahvia alkaa vaikuttamaan, samalla kun toinen uppoaa vatsan kautta ajatuksiini. Suihkuun vain pitäisi mennä, mutta mikäs kiire tässä on? Ovat antaneet hullulle sairauslomaa, joten minähän hyödynnän sen tekemällä yhtikäs mitään.
Tänään vietän laiskan päivän, enkä pode siitä edes huonoa mieltä. Rapsutankin mahaani hetkisen, kuin allekirjoittaen päätökseni sen karvoihin. Rapsuttelen myös pallejani hetkisen, mutta sitä en edes huomaa. Se on vain alkukantainen tarve miehellä tarkistaa, että kaikki osat ovat vielä tallella.
12.15
Lopulta täyttyvä rakkoni pakottaa minut ylös sängyltä. En jaksaisikaan enää selata tietokoneelta niitä muutamaa nettisivua, joita luen yhä uudestaan. Otan kuitenkin kännykän mukaan vessaan, jos jollekin noista sivuista ilmestyisi jotain mielenkiintoista.
Myös vatsani kyselee syytä sille, miksi join taas pikakahvia? Seuraavan huoneen valinta on siis hyvin selkeä.
15.00
Olen kirjoittanut hieman blogille pohjaa ja viihdyttänyt itseäni keskustelemalla lukijan kanssa Messengerissä. Välillä jaksan vain ihmetellä, kuinka kukaan jaksaa lukea kumpaakaan minun kirjoittamana?
Sentään kirjoituskaveri on fiksun ja kauniin oloinen nainen, joten edes puolet Messengerin viesteistä ovat älyä sisältäviä. Kai hänen älykkyytensä kumoaa minun oudot ajatukseni ja näin keskustelu on järkevää??
Mistä minä mitään tiedän, joten vien koiran ulos vesisateeseen. Ehkä ulkoilma tuulettaisi ajatuksiani?
Laiskuus voittaa vain tässäkin projektissa, joten vedän ennen lähtöä hupun päähäni, koska en jaksa käydä suihkussa.
Ei tässä kaupunginosassa yhdet sekaisin ja takussa olevat hiukset haittaisi, mutta piilotan ne silti. Vastaan tulevat lapset kun itkevät aina minut nähdessään, joten huppu on mielestäni reilu kaikkia kohtaan.
15.13
Koirani paskoo tienreunassa ja vilkaisee minua pahasti. Hienoa rouvaa ei saisi tuijottaa kesken asioinnin. Pahoittelen tapahtunutta.
15.40
Istun taas sohvalla, mutta kaivoin sentään bassokitaran esille. Rämpyttelenkin sitä pelkissä kalsareissa ja vaaleanpunaiset kuulokkeet päässäni.
Onneksi kukaan ei näe minua, sillä tiedostan jostain syystä oman ulkonäköni. Tätä wannabe-muusikkoa eivät yksin kotona ollessa, pieni hienhaju ja sekaisin olevat hiukset haittaa. Ehkä minuun on vain tarttumassa ensimmäiset basistin elkeet?
16.45
Pieni pahaolo vaivaa masennuslääkkeiden lopettamisen jälkeen. Olen myös hieman rauhaton ja pelkään koko illan menevän näin.
Onneksi näin netistä mahdollisuuden mennä vanhan seurani kung fu-harjoituksiin. Syöksyin siis suihkuun, katsomatta kuitenkaan liikaa peiliin. En ollut todellakaan sillä tuulella, että haluaisin nähdä yli neljäkymppisen kroppani.
Vastapäisessä talossa asuva naapuri taisi kylläkin nähdä minut, kun juoksentelin kämpässä alasti etsimässä pyyhettä ennen suihkuun menoa? Se oli ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun näin verhot siellä auki. Luultavasti se oli myös viimeinen.
17.35
Jalkani kuljettavat minua kohti harjoituksia. Se tuntuu lähes juhlalta, sillä kävelymatkaa on suuntaansa vain 20 minuuttia. Se on ihanan vähän, koska edellisenä päivänä askelia tuli harrastusten takia 25000.
En vain meinaa saada hyvää fiilistä aikaan, kun kuuntelen kävellessä musiikkia. Kevyt pahaolo velloo sisälläni ja korvissani kaikuvat sävelet eivät ruoski minua hurmokseen. Bändin karjuva laulaja käy lähinnä hermooni, joten lasken äänentasoa alaspäin.
Se on jotain erikoista, koska en tee niin koskaan. Tarkoitan myös sitä, koska tämä bloggaaja nauttii musiikkinsa lujaa ja tiukoissa nahkahousuissa esitettynä.
18.10
Treenit ovat alkaneet ja tunnen itseni hitaaksi ja kömpelöksi oloni takia. Silmissä vilkkuvat valkoiset tähdet eivät helpota yhtään harjoittelua ja lisäksi ne peittävät kolmasosan näkökentästäni. Onneksi minua kuristetaan napakasti ja tämä saa minut heräämään koomastani.
Olen lisäksi tyytyväinen, että en ole juonut enempää pikakahvia ennen harjoituksia.Jostain syystä näillä miehillä on tänään tarve puristaa ja lyödä minua vatsaan.
19.30
Treenit päättyvät ja olen virtaa täynnä. Paha olo on poissa ja elämä hymyilee.
No ainakin siihen asti, kunnes syke rauhoittui kävellessä. Siinä vaiheessa joku päätti käydä poraamaan takaraivoani pääni sisäpuolelta ja paska olo palasi.
En viitsi käydä vain valittamaan, koska ei ole edes hiljaisuuden aika. Jos päässäni asuva naapuri haluaa tähän aikaan porata, niin mikä minä olen tähän mitään sanomaan?
20.15
Kahvia ja pullaa.
Onneksi minulla on vaimo. En kai ilman kumppania edes osaisi olla?
22.00
Olo on mitä mainioin ja kirjoitan tätä tekstiä. Kohta hetki Netflixiä ja nukkumaan. Sen teen normaaliin tapaan katsoen ohjelmaa, en osaa nukkua, jos telkkari ei ole päällä. Yön pimeydessä tulee helposti päähän liikaa ajatuksia, joten puutuminen tylsään tv-sarjaan on helpompi tapa nukahtaa.
Joten, kaikki päässäni olevat sivupersoonat turvat tukkoon, on aikani rauhoittua!
01.00
Perhanan sarja oli liian hyvä. Nyt onneksi jo nukuttaa.