Cha Cha Cha..
Iloa kevääseen, oli mieleistä tai ei. Tulkoot valoisuus vihreissä hihoissaan ja huonossa kampauksessa. (Kuopion Prismassa saa tänään ilmaisen Käärijä hiustenleikkauksen. Onneksi julkaisen tekstin vasta huomenna).
Jaksan edelleen riemuita kansaa yhdistävästä asiasta. Olkoon kyseessä keskinkertainen tanssin nytkytys tai krapulaisten jääkiekkoilijoiden jahtaama MM-pokaali. Ihminen tarvitsee kulttuuria ympärilleen, jonka tasosta viisaampi pahoittaa mielensä.
Juntit kunniaan! Oikea yksinkertaisuus on moninaisempaa, kuin muka älykäs käsittää. Järkisyitä en keksi yhtenäisyyden lisäksi, siinä sen kauneus piilee.
Kauneus, joka saa toisen puristamaan nyrkkiä innosta, toisen kauhusta. Kuinka osallistua riemuun, jota ei täysin pysty sisäistämään? Kyllä lauluja pystyy kuuntelemaan ilman pisteistä. Kevyt hymy kireillä kasvoilla riittää, ilman oman maan nostamista jalustalle.
Missä vaiheessa isänmaan kannustamisesta tuli toisille häpeän paikka?
Jääkiekkoa et suostu edes ajattelemaan. Nakkimukit kädessä huutavia nolostuttajia katsomoissa, hammassuojia pureskelevia pahoinpitelijöitä, saati voiton riemun ulostuontia kaduilla.
Leijonan kuva rinnassa on noloa, emmekö voisi olla kaikki samaa joukkuetta? (Venäjää lukuun ottamatta)
Mitä jos vain nautitaan vielä lajista, jota pelaavat ainoastaan rikkaiden kakarat. Pian on myöhäistä, ilmastonmuutos sulatti köyhien ulkojäät.
Cha Cha Cha. Takaisin alkuun.
En pidä Käärijästä, en myöskään vihaa artistia. Biletysmusiikki ei vain ole syvintä olemustani.
En ole myöskään ole JVG-fani, mutta tunnustan osaamisen tason. En rakasta Petri Nygårdia, joka syöksyy tuoppi kädessä pillusta pihalle, mutta..
Oikeastaan olen sanaton tämän kanssa. Mutta myönnetään ettei mies voi olla täysin sekaisin, mikäli mittapuuna pidetään naisystävän edustettavuutta. Teatteria, siinä jotain mitä mikrofoniin räkiämme osaa.
Pidän kaksin käsin tuopista, tämä kaikki on kuultu jo tuhanteen kertaan. Lasin ääressä mölyämisessä ei ole mitään ihmeellistä.
Nyt on nuorempien vuoro huutaa, alkoholi kun tuppaa viemään kuulon, sekä äänensäädön puhe-elimistä.
Tuhahdelkoon vanhempi kansa, ei Rosvo-Roope tai Juicen kappaleet promille-esitettynä eroa tunteiden herättäjä. Jo esi-isät ovat laulaneet kiljupäissään kannon päällä. Jopa syksyinen tilhi visertää pihlajanmarjojen alaisuudessa..
Cha Cha Cha, Juankoski here i come. Mielen terapiaa kansalle, jonka psykologin jonot venyvät vuosi vuodelta.
Kevään ihme
Euroviisut ovat keskinkertaisuuden juhlaa. Helposti unohdettavaa tunteellisuutta, johon todelliset tähdet eivät koske pitkällä tikullakaan. Toisaalta se on myös homofestivaali, rakkaudenjuhla ja täynnä riemua. Peruspalikat nykypäivän Disneyn kaltaisesta maailmasta.
Joku kokee tämän täydellisyytenä, kun toinen taas oksentaa hieman sisäisesti. Mutta se yksi asia säilyy, Suomen lippu.
Yhtenäisyys, kuoleva arvo. Kituava muisto menneisyydestä, jonka kansa saa vastaiskujen jälkeen tulevaisuudessa takaisin.
Se päivä ei ole tänään, joten roikku ystäväni hihojen vihreydessä ja jäällä olevien hampaiden vanassa. Näytä nykypolvelle, mistä menneisyydessä oli kyse.