Blogi tauolle

Miksi lähes kaikki netistä lukemasi on omitusta? Tuntuuko silmiesi avautuva maailma hetken vieraalta, kunnes se syöpyy puolittaisena totuutena mielipiteisiisi? Kannattaako mitään ottaa tosissaan?


Tirkistelijä, yleisin Facebookin käyttäjä. Suurin osa, esimerkiksi juuri Facebookin käyttäjistä, ei julkaise mitään sisältöä. Näin ollen lähes jokainen lukemasi mielipide tulee pieneltä kansanosalta, tarkemmin sanottuna aktiiviselta kymmeneltä prosentilta. Määrältä, joka sisältää äärimmäisiä ajatuksia normaalia enemmän, pienen osan jäädessä tekemään niitä mukavampia päivityksiä.

Joten jos ihmettelet esimerkiksi, Persut vastaan suvakit taistelun esiintuloa, selittyy mielipiteiden esiintyminen, juuri tuon kymmenen prosentin paikallaololla. Hämäävä joukko ihmisiä, jotka saavat totuuden näyttämään omituiselta, mutta hieman järkeenkäyvältä. Ei lienee salaisuus, jos jotain hoetaan tarpeeksi kauan, alkaa se hitaasti uppoamaan tajuntaasi.


Pienen osan sisällöstä tekee reilut kaksikymmentä prosenttia ihmisistä. Tähän kuulumme me, jotka kuvaavat kissaansa nettiin muutaman kerran vuodessa, aivan kuin todistaen sen joskus vaihtavan kylkeä.
Toisena syynä päivityksille, pidän pieni muotoisen päiväkirjan pitämistä. Vuosien jälkeen on hauska palata kuviin ja teksteihin, joissa joskus tuntui olevan jotain järkeä. Tästä syystä kannustan aktiivista kymmentä prosenttia tekemään päivityksiä yhä enemmän, haluamme viihtyä ja että meitä viihdytetään.

(Voitaisiinko vähentää tuon kymmenen prosentin määrää ja poistaa luvusta paskanjauhanta politiikasta vänkäävät? Jäljelle voisi jäädä vain se porukka, joka oikeasti nauttii viihteen ja päivitysten tekemisestä).



Jätän blogini kirjoittamisen vähäksi aikaa. Ehkä kirjoitan viikon päästä, ehkä kuukauden? Ehkä kirjoitan vain itselleni, ehkä julkaisen jotain kaikkien nähtäväksi?
Tällä hetkellä tekstien tekemiseen käytettävä aika ei vain saavuta haluamaani hyötyä. Siirryn näin ollen tirkistelijöiden joukkoon. Toivottavasti ystäväni jaksat tehdä sisältöä, joka kerää huomioni.

Joten nyt alkaa loma, jonka pituudesta en tiedä. Toiveita uusista etu-, taka- ja sivutissikuvista ei oteta vastaan, en myöskään tule jakamaan ruokaohjeita tai kertomaan raskaudestani. Vaikka vähille nuo perinteiset blogien aiheet ovat taitaneet jäädä muutenkin.


Kiitos teille, jotka olette lukeneet blogiani. Ei kävijöitä montaa ole, mutta jokaisesta lukukerrasta olen ollut iloinen. Nähdään viikon, kuukauden, tai jonkun muun ajan päästä. Nyt vedetään hieman happea ja pohditaan kirjoittamista harrastuksena uudelleen.

One thought on “Blogi tauolle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: