
Tein jotakin uutta, opettelin näet hieman vironkieltä. Tiedän, että turhaa tuolla saavutuksella on ylpeillä, koska tein sen pakon edessä. Kännykästä oli näet virta loppu ja huomasin kauhukseni, että myös Aku Ankka-lehdet puuttuivat wc-tiloista. Jouduin siis lukemaan, mitä käteeni sain. Ikävä kyllä ainut vaihtoehto oli wc-paperipaketti, jonka rivejä jouduin tavaamaan vieraskielisyydestä huolimatta. Vaihtoehtona olisi toki ollut myös shampoopullon kylki, jota en kuitenkaan kokenut niin viihdyttäväksi.
Kai olen vain kermaperse, sillä ei tuo nuorena mikään ongelma ollut? Jos ei muuta löytynyt, niin sitä luettiin esimerkiksi muroja syödessä, vaikka maitotölkin kylkeä ja muropaketin tuoteselostusta useampaan kertaan. Voihan se tietysti olla, että aika on vain kullannut muistot, sillä suoraan sanoen, en enää nauttinut vastaavasta viihteestä istuessani pöntöllä.
Ihminen tarvitsee viihdettä, vaikka osa väheksyy muusikkoja ja muita taiteilijoita. Itse lasken vielä viihdyttäjiksi urheilijat ja heitä todellakin tarvitaan. Muinaiset roomalaiset sen jo ymmärsivät, että ihminen tarvitsee leipää ja sirkushuveja. Kyllä noilla jo pitkälle päästään, vaikka eivät he kaikkien mielestä oikeaa työtä teekkään.
Huvittuminen on pakollista mielenterveydelle. Tämän takia sitä kai hädissään kaivaa esille vaikka sen maitotölkin luettavaksi, jotta pääsee irti arjesta?
On täydellistä paskapuhetta, ettemme muka tarvitsi noita laiskoja taiteilijoita. Tai ei kai mikään pakollista ole, mutta väittäisin elämän olevan tylsän harmaata ilman viihdettä?
Jos ihminen ei tarvitse viihdettä, niin kai tämänkin blogin lukeminen on turhaa? Miksi halusit olla hetken ajatuksissasi ja rentoutua? Sen täytyy olla väärin! Perutaan kaikki paitsi syöminen, juominen ja paskalla käynti. Aina tulee vähemmällä toimeen, mitä luulee, mutta onko se silti järkevää?
Viihdettä tarvitaan, vaikka huonoa sellaista. Ei kai muukaan sisältö netissä niin sivistävää ole, jos ei tämäkään blogi? Suurin osa blogien ja Facebookin tykkäyksistä on kuitenkin annettu paskalla ollessa, joten ei se haittaa. Muista siis sisällöntuottaja kirjoittaessasi, että turhaan valutit sielusi päivitykseen, sillä lukijalla valuu myös jotain pönttöön samaan aikaan, kun hän yrittää pullistuvien otsasuonien keskeltä tavata kirjoitustasi. Paskaa sisältöä siis lähettäjällä ja vastaanottajalla, näin se laatu kohtaa.
Rakastan oman pienen taiteeni tekemistä. Teen sitä yhtä paljon itselleni, kuin lukijalle. En välitä missä tykkäyksiä olet jakamassa, minulle näet kelpaa haisevatkin peukutukset somessa. Olen saattanut viihdyttää sinua muutaman minuutin, joten mieleni on hyvä. Toivottavasti myös sinun mielesi paranee blogiani lukemalla!
No tämä oli tällä kertaa hieman raskaampi päivitys. Varsinainen ajatusten ummetus, joka nyt on saatu päästää ulos. Ne löysemmät ponnistukset jotka naurattavat, kannattaa katsoa tämän tekstin alta. Saivat mukavasti lukijoita, joten olen ollut useammassa huussissa, mitä uskalsin edes toivoa.
Nähdään taas seuraavalla kerralla!
Mitähän sä viroksi opitkin?
T: Panem et circenses
En muista enää 😂
Jotain se kierrätyksestä oli 🙂
Kun normaalit ihmiset nukkuvat, ikiaikaisen uneton valvoo. Joskus jopa aamuviiteen. Silloin jos koskaan tarvitaan sirkushuveja (mieli luiskahtaa helposti synkkyyden puolelle pikkutunneilla). Eli tämä tykkäys ei tule vessasta vaan kotisohvalta, yön ollessa vasta nuori. Ja sama eesti keeles. 🙂
Tuossa olisi hyvä aihe blogiin, yön synkät tunnit. Pitääkin ihan harkita tuota.
Toivottavasti ne eivät ole liian pitkiä siellä. Synkkyyteen valuvat yöt ovat karmeita.
Älä muuta sano. Jos bloggaajat ja kirjailijat ammutaan, menetän öiset sirkushuvini. Ja menehdyn unilääkkeiden yliannostukseen. Mutta so far so good! 🙂