Aitoa ystävyyttä? Vai sen harhaa?

Ystävä vai ei?

Kuinka paljon olenkaan saanut kirjoittamalla. Se on hoitanut kohdallani jännitystä, esillä olemisen pelkoa ja kykyä tuottaa tekstiä. Suurin voitto tuli kuitenkin hirviöstä nimeltä ocd, sillä alussa todella olin täynnä pelkoa ja kauhua, onko tekstissä kaikki oikein? Sen olen vain huomannut, että paskat niistä pilkuista ja pisteistä, tärkeintä on kirjoittaa. Ei Kimi Räikkönenkään aloittanut suoraan formuloista, vaan opetteli useamman virheen kautta.

Parhaimmat asiat joita olen saanut kirjoittamalla, ovat internetin virtuaaliset tutut, sekä oman ajattelun muuttuminen. Tuo jälkimmäinen on sellainen, jota en voinut edes kuvitella. Ajatus tuntuu nykyisin juoksevan, kuin sulava rasva kuumalla pannulla. Ei tuo joka hetkeä koske, mutta ero entiseen on hirmuinen.

Mitä taas tulee niihin tuttuihin, olen saanut nauttia useammasta keskustelusta ja ajatuksesta, mitä koskaan kuvittelin saavani. Eivät he minulle ensimmäisiä pitkäaikaisia tuttuja virtuaalisesti olleet, edellinen kirjoittelusuhteeni kesti lähes kaksikymmentä vuotta. Jossain kohtaa se hiljeni, mutta sellaista elämä on. Mitä lienee tuolle naisihmiselle kuuluukaan nykyään?


Vaikka kirjoittelusuhde sana sisältää suhde maininnan, kyseessä todellakin oli vain keskusteluun liittyvä suhde. Romantiikka ei kuulunut siihen ollenkaan, kyse oli jostain muusta.
Kai tuossa ajassa voisi puhua jo ystävyydestä, mutta se tuntuisi oudolta? Ystävää kun voi halata ja olla läsnä pahoina aikoina. Internetin kautta tuo kaikki on hieman hankalaa.

Näkymättömyys oli muuten harkittua. Olin päättänyt jo heti alkuun, että en koskaan tule näkemään häntä. Tämä sai aikaan oudon illuusion, ettei Messengerin toisessa päässä ollut ihan oikea ihminen, vaikka aidolta se tuntuikin.

 

Pienen joukon tuoma voima

Nykyään kirjoittelen muutaman ihmisen kanssa pienessä ryhmässä. Kaikki alkoi, kun keräsin pari vuotta sitten porukan kasaan tuntemattomista kirjoittajista, jotka olivat bloggaamisen kanssa polkunsa alussa.
Osa tuosta ryhmästä on jo hävinnyt muihin harrastuksiin ja poistunut porukasta, mutta muutama heistä jatkaa yhteydenpitoa. Kyse ryhmässä ei toisaalta ole enää bloggaamisesta, kirjoittaminen ei ole enää pääosassa. Ryhmästä osa on heittänyt kynän jo nurkkaan.

En tiedä teenkö vielä joskus poikkeuksen kaikkien heidän kohdalla, ja tulen tapaamaan näitä ihmisiä myös oikeasti? Ei sitä koskaan tiedä, mutta se olisi näin ujolle ukolle jättimäinen harppaus ihmisyyden suuntaan.


Olen huomannut ryhmässä ja myös muuten, ettei bloggaaminen vastaa monenkaan etukäteis käsityksiin. Ei myöskään minun, sillä olen huomannut kuinka vaikeaa on saada tekstejä esille. Ainoa paikka tuntuu olevan Lily, jossa saan hieman mainosaikaa. Tämäkään sivu ei vain ole mitä haluaisin, joudun taistelemaan lukijoista, jotka haluavat aivan toisen tyyppisiä tekstejä.

Tuossa ovat yleisimmät syyt, joiden takia moni on lopettanut kirjoittamisen. Ei näkyvyyttä ja taistelu satoja mammablogeja vastaan, jotka ovat kuin toistensa kopioita.
Itselleni taas kolmantena syynä, joskus mahdolliseen lopettamiseen on se, että käytän paljon aikaa blogiteksteihin. Sillä kuudella-kahdeksalla tunnilla, kun kerkeäisi tekemään paljon muutakin.

 

Lämmön vihdoin tuoma tarina

Kesä tulee ja odotan sitä kovasti kirjoittamisen kannalta. Tapanani on näet ollut nukkua parvekkeella jo muutaman kesän ajan. Bloggaamiseen tuo ei vaikuta, mutta tuona aikana olen aina aloittanut pitkän tekstin tekemisen.

Tiedän kyllä, että se on vielä enemmän hullun hommaa, mitä blogien tekeminen. Ei kukaan lue epäonnistuneita kirjan käsikirjoituksia.
Tuosta huolimatta, tunnen sisälläni kuinka kirjaimet alkavat hermostuneena kuplimaan. Tuo kaikki tuntuu, kuin sisälläni olisi käymässä halpa kilju, jonka valmistumista todella odotan. Olisi vain pitänyt laittaa juoma käymää pikahiivalla, jotta pääsisin jo nauttimaan sitä?


No tämä oli tällainen pikainen kirjoitus. Olen hieman väsynyt bloggaamiseen, joten välillä on hyvä huilata. Uskon, että sen jälkeen taas huumorinkukka kukkii ja runosuoli laulaa lauluaan.

Oli miten oli, niin kesä tulee ja ihmiset hymyilevät taas. Se on tärkeintä.

Kirjoittamista en lopeta. Teen sen vain nykyisin silloin, kun sattuu huvittamaan 🙂

One thought on “Aitoa ystävyyttä? Vai sen harhaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *