Positiivisuus on välillä haastavaa, vaikka en kuvittele sen näin olevan. Silti suustani karkaa jatkuvasti negatiivisuuden huipentavia lausuntoja. Kai olen kuin patteri, joka on kytketty ainoastaan negatiiviseen napaan, samalla kun positiivinen vastapuoli huutaa yksinäisyyttään toisella laidalla.
Tuollainen harmittaa, joten nyt sen päätin! En kirjoita tähän tekstiin mitään negatiivista. Yritän etsiä viime viikosta niin paljon hyvää muisteltavaa, että turhat huonot ajatukset saavat jäädä.
Maanantai
Jännittää sen näköjään isoakin miestä, kun joutuu outoon paikkaan. Silti halu harrastaa yhtä aikaa poikani kanssa ajaa minut tatamille. Ihmettelen vain miksi valitsin lajin, jossa valmentaja potkii toista munille ja kertoo samalla tarinaa räjähtävästä kiveksestä?
Hauskaa meillä silti oli, vaikka mikään ei räjähtänyt, tai ehkä juurikin siksi.
Mukava oli myös nähdä aamulla tuttua kuntosalilla, kun hän vihdoin loukkaantumisen jälkeen teki käsi turvonneena paluun. Luuli raukka olevansa Bruce Lee ja opetti minulle kung fu-lyönnin saloja. Rystynen siinä leikissä päätti vaihtaa paikkaa ja edessä oli leikkaus. Pääasia kuitenkin, että meillä isoilla miehillä oli hauskaa.
Tiistai
Kyllä yhden urheilupäivän jälkeen vain on mukava maata paikallaan ja nauttia niistä pienistä kivuista joita lihaksissa on. Tätä ei sovi kuitenkaan myöntää kenellekään, ei ainakaan nuoremmille, sillä minä en ole vielä vanha! En ainakaan, jos kyse on lapseni voittamisesta. Hän toisaalta täyttää 20-vuotta, joten luovuttamisen aika on jo täällä. Halusin tai en.
Tässä on paljon hyvää. Vaikka pieniä kipuja on, niin ainakin se on hyvä syy kirjoittaa blogia, koska siihen on nyt aikaa. En kyllä ylöskään pääse makuulta, joten naamioidaan tämä kirjoituspäiväksi.
Voisin kirjoittaa tähän myös jotain kipeästä varpaasta, vaikka en halunnut mitään negatiivistä tähän tekstiin. Tiputin eilen näet kuntosalilla kymmenen kilon painon varpaalleni. Kivun kyllä kestän, mutta en häpeää. Seisoinkin aivan pokkana salilla ja enkä muka edes huomannut tapahtunutta. Kynsi lähti lopulta pottuvarpaasta, mutta pääasia ettei kukaan nähnyt mitään.
Keskiviikko
Munille potkiminen jatkuu. Olen niin innoissani, että päätän kävellä neljä kilometriä harjoituksiin, koska en malta olla kotona. Itse harjoittelusta en sano sen enempää, koska paras muisto siitä oli valmentajan virnuilevat kasvot, jotka kysyivät
-Oletko vielä hengissä?
Kyllä aikuinen mies saa maata tatamin pinnalla puolikuolleena harjoitteen jälkeen, jos haluaa. Pahoittelen tosin sitä pientä kuolavanaa, joka virtasi suupielestäni kaiken hien keskeltä. Voimani vain loppuivat kesken potkuharjoitteen.
Torstai
Lisää tyytyväisyyttä, että ei tarvitse lähteä mihinkään. Edessä on vain sarja päiväunia, jotka koen ansainneeni. Netflix tuudittaa minut uneen, jonkin sarjan tahdissa. Siinä aikamatkailijat seikkailevat silmieni edessä reippaina pelastaen maailman. Idioottimainen sarja, mutta juuri siksi täydellinen.
Perjantai
Tänään näytän taas itselleni ja suoriudun kuntosalille. Yritän kylläkin keksiä kaikki mahdolliset tekosyyt, että en tee niin. Viimeisenä syytän liian pienistä t-paidoista pesukonetonttua, joka kutistaa aina paitani. Kuinka on mahdollista, että kaikki vaatteeni ovat jatkuvasti pieniä? Liika syömisellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Huomaan ilokseni raahautuneeni salille tontusta huolimatta. Jos karvainen vatsani näkyy jumpatessa liian pienessä paidassa, niin saan vähintään aikaan harrastajakadon harjoittelupaikkaani. Kyllä kuntosali on parhaimmillaan, kun siellä ei ole ruuhkaa.
Lauantai
Join edellisenä iltana viiniä. Ihan vähän vain, mutta join silti. Vanhuus meinaa vain iskeä, sillä kuvittelen itselleni krapulan.
En tähän kuitenkaan suostu ja nousen ylös reippaana. Minua ei alkoholi hidasta, tai ainakin olen päättänyt juoda niin vähän, että se ei vaikuta seuraavaan päivään.
-Onko sitten pakko juoda mitään? Voisi joku kysyä
On. Olen ansainnut pienen hetken kirjoittaen ja ehkä katsellen kissavideoita. Viini on hyvää ja se rentouttaa, enempää sitä en kuitenkaan käy puolustamaan.
Päivän paras hetki koittaa, lähes heti herättyäni. Pienin lapsistani on päättänyt osallistua valokuvauskilpailuun ja lähdemme hänen siskonsa kanssa opastamaan kameran käytössä. Kukaan meistä ei välitä kuvien laadusta, vaan yksinkertainen yhteinen aika vie voiton siitä.
Paremmaksi hetken vielä teki se, että lempipaikkani Kuopiossa vapautuu vihdoin lumesta. Olen jo kaivannut luonnonsuojelualuetta, jossa rakastan käydä toisinaan kesäisin. Tämä kun sijaitsee lähes takapihallani, joten matkakaan ei ole este.
Savon sanomien väite ei siis pidä paikkaansa. Se oli vain minä metsässä. Ei isojalka tai Rölli-peikko.
Sunnuntai
On sunnuntai keskipäivä. Pienimmän poikani harjoitukset pyörivät tatamilla ja kirjoitan blogiani tässä samalla. Ei aina huvittaisi lähteä tänne kävelemään, mutta jokainen kerta, kun näen iloiset kasvot harjoituksissa, tiedän vaivan kannattaneen.
Tämä on hieno hetki.