AD/HD ilman kirjaimia

Vaikka kuinka yrittäisi elämässä, lopputuloksena on kasa sontaa. Eikä edes kunnollista sellaista, vaan tahmakakkaa, joka tuntuu jättävän jälkensä maan päällä kulkevaan. Välillä elontie tuntuu olevan yhtä vino, kuin baarin vessasta horjujan reitti takaisin pöytäänsä. Rahat ovat menneet, kuten myös maine. Ainoa palkinto juomastasi arjesta, on vatsassa kiertävä paha olo, hikiset kainalot ja ralliraitaiset kalsarit. Tulipa nauttia taas arkea ja reippaasti, mutta sattuuhan näitä.

En minä kauheasti alkoholia käytä, vaikka useasti aiheeseen vertaan. Ihan vain sen verran, että saunassa on mukavampi istua ja myöhemmin illasta vaimo näyttää kauniimmalta. Pienellä viini tilkalla saa ihmeitä aikaan, ja tuollainen vanhempi seurustelukumppanikin alkaa näyttää kiinnostavalta. Kunhan vain pitää rajan juomisessa siinä, ettei erehdy päissään utelemaan

-Käykö neiti usein täällä?


Jätän naiset oikeasti katselematta, joten erehtymisen riski on olematon. Päähäni on tarttunut jatkuvan jankutuksen seurauksena, että tämän ikäinen mies on automaattisesti paha. Kiitos vain lukemani tekstit internetin oksennusten joukossa.

Lupaan olla tästä lähtien haluja tuntematon olento. Käännän silmäni tuijottamaan takaraivoni verisuonia, mikäli ne yrittävät hahmottaa edessä olevaa kaunista hahmoa.
Pelkään vain kalloni katsomissa olevan myös jotain vikaan. Seuraava kuulemani lause on näet varmasti

-Hei! Mun silmät on täällä ylhäällä! Voisit edes kohti katsoa.



Yrittäminen on turhaa. Kaaduin kerran, se riittää.

Ei toivoa näkyvissä. Aina on liian myöhäistä tehdä uusia asioita. Tuossa on pirteä suomalainen sananlasku, joka saa monet hädissään halaamaan hankittua nykyisyyttä. Vaikka olisit tahmakakan peitossa, on siihen helpompi turvautua, kuin käydä muuttamaan ajatteluaan. Kyllä se paskakin lämmittää, en käy kieltämään.

Tunteetonta. Sitä arki on, ja hyvä niin. Moni tyytyy muodostuneeseen minuuteen, koska se aiheuttaa vähiten ahdistusta. On helpompi olla kuplassaan piilossa ja toivoa, ettei sitä riko kukaan.
Ehkä kadun vieressä seissyt kylähullu ei ollutkaan niin sekaisin, mitä luulin? Hän sentään näytti jokaiselle ohi ajavalle autolle keskisormea. Tuossa on enemmän tunnetta pienessä hetkessä, mitä moni osoittaa kumppanilleen koko vuonna.


En ole masentunut vaikka ajattelen arjen tylsyyttä. Olen vain sitä laatua ihmisenä, joka kiihdyttää iloisena haaveisiin, mutta ei tee koskaan pitkäkestoista työtä sen eteen. Jos olisin sadan metrin juoksija, jäisin luultavasti kesken matkan tekemään hiekkakakkuja pituushyppypaikalle. Se kun on paljon mukavampaa.

Mutta tarkoittaako se sitä, että onni asuu ämpäreissä? Ehkä niissä ilmaisissa, joista kansa lähes tappelee? Pitäkööt siinä tapauksessa onnensa. En minä käy tällä kropalla taistelemaan hyvän elämän murusista, jolleivat ne tietysti sisällä sokeria.

Kuten olen kirjoittanut monesti, vihaan väkivaltaa. Miten olisi iso hali, vaikka suuri vatsani saattaa rajoittaa läheisyyttä?



Tämä nyt oli vain tämän päivän ajattelua. Huomenna saatan olla taas se AD/HD tapaus, joka käy iloisena kierroksilla, kunnes into tyssää seuraavaan päivään.
Voi kuinka haluaisin aina olla se iloisen pirteä kaveri, ilman hitaalla käyviä välipäiviä. Vaikka kuka viitsisi katsoa vierestä ainaista hyväntuulisuutta? Hullun maineen saa tässä maassa helpommallakin.


En oikeasti ole AD/HD. Olenko sitä ilman kirjaimia? Ainakaan sisälläni ei ole kuin kaksi nopeutta, täysillä tai ei ollenkaan.

Ehkä olen vain omituinen ajattelija, joka hymyilee tätä kirjoittaessa. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *