Ikääntyminen on outo leikki ajan kanssa. Vuodet kuluvat yhä nopeammin, mutta oikeasti niitä ei ole olemassa. Jos muistelet menneitä, huomaat kaiken tapahtuneen kauan sitten. Luulit aikaa kuluneen vasta muutamia vuosia, mutta..
Ei se ole todellisuus…eihän?
90-luku oli eilen. On vaikea keksiä, mitä tällä vuosituhannella on tapahtunut. Oikeastaan on vaikea hahmottaa edes sen olemassaoloa.
90-luku tapahtui muutama vuosi sitten. Tiedän etten ole ainoa, joka jakaa tämän salaliittoteorian kanssani. Ainoa fakta kohdallani, joka puhuu muiden vuosien olemassaolosta, on lapsieni kasvu. 2001 syntyi ensimmäinen ja nyt hän on jo armeijassa. Jos vuosia ei ole juurikaan ollut 90-luvun jälkeen, niin mikä selittää tämän ilmiön?
En suostu uskomaan, että aikaa olisi mennyt tällainen määrä. Nykynuorison täytyy olla nopeammin kehittyvää. Kai he hautuvat ja kasvavat huppareittensa sisällä vauhdilla, joka vastaa ruuan lämmittämistä mikrossa? Se selittäisi sen, miksi nykyajan nuoriso on sisältä kylmän oloista.
Lapset tai ateria. Kuinka monta ateriaa ihmiset ovat saaneetkaan mikroaaltouunista, joissa päällinen on ollut tulikuuma ja sisusta lähes jäässä.
Olen Barbi tyttönen
Olen raskaampaa musiikki kuunteleva kaveri. Jos otan muutaman paukun, muuttuu musiikkimakuni täysin. Ei ole ihme, jos soittimesta soi noina iltoina Aquan Barbie girl, tai joku muu eurodance hirvitys. Musiikki, jota pidin maailmanloppuna sen ilmestymisen aikana.
En kai täysin väärässä ollut, sillä katsokaa mihin se johti. 2000-luvun kappaleisiin, joita ei onneksi teoriani mukaan ole olemassa. Tämä todistaa myös vuosien puuttumisen, sillä ei korvaani ole tarttunut montaakaan hyvää kappaletta, muka olemassa olevalta 2000-luvulta.
Eli jotain hyvää ajan katoamisessa. Nykymusiikki on ylituotettua paskaa, jos sitä on edes olemassa.
Ajattomuus koskee myös autoja. Kyllä vuonna 2000 valmistettu auto on vielä uusi. Ne ovat tuoreita, kuin ranskanleipä nuoruuteni kyläkaupassa. Ei silloin pientä hometta pelätty.
Tuo oli valhe. Se oli mummoni sukupolvi, joka olisi ottanut vain suurimmat homeet pois, kun ei lopputuotteessa mitään vikaa ollut.
Siinäpä kunnon asenne myös elämään. Onhan se vähän homeinen ja tunkkainen, mutta kyllä tämä muu osa on ihan kiva.
Älä edes yritä näyttää todellisuutta!
Paikka jossa näen ajankulun, on peilin edustalla. Siellä oleva näky on jotain sellaista, mitä en itse tunne sisälläni. Älä säikähdä, sillä vaikka äsken kirjoitin barbeista, ei kropassani asu sellaista. Se mitä peili tarjoaa, on todellisuus, vaikka päässä oleva nuoruuden tunne olisi jotain muuta
Tuo mielikuva on aivoissa oleva miehinen valhe, sillä nuoruuden ja tämän iän tunnistaa liikkeen määrässä. Parikymppinen pystyy liikkumaan vielä jokaiseen suuntaan, kun reilulla neljäkymppisellä on hyvä olla enää paikallaan seisoessaan.
Tästäkin syytän vain aikaa, jota ei ole olemassa. Teoriani mukaan se kulki vielä 90-luvulla ripeän iloisena, tehden sen jälkeen äkkijarrutuksen. Tuollainen liike vetää kyllä selän ja niskat kipeäksi, kuin autokolarissa.
Et ymmärrä vertaustani? Minäpä selitän sen sinulle.
Valitse lattialla oleva matto, joka on helposti liikkuvaa sorttia. Ota kova juoksuvauhti ja surffaa sen päällä. Katso lopputulos.
Se kohta johon hyppäsit, kuten elämään nuorena, on vielä suorassa. Kun taas aikuisuuden aiheuttaman iskun tullessa, on jarrutuksen jälkeen kaikki rutussa.
Alun pidempi osa kuvastaa 90-lukua. Loppu taas esittää viimeistä paria kymmentä vuotta, joka on vain pieni kasa aikaa. Jos maton ruttuinen loppuosa on tämä hetki, voit todeta 90-luvun olleen vasta äskettäin. Kaikki muu on jalan mittainen läjä.
En suostu taipumaan
Vuosia tulee ja menee. Eniten pelottaa ajan vauhti ja kerkeääkö sen mukaan? Ajan hyötykäyttö kun meillä monella kadoksissa. Onneksi ysäri on aina lähellä, mikäli nykyaika ahdistaa.
Viimeinen kuukausi on saanut silmäni auki ajan kulusta. Kuten sanoin, on vanhin poikani armeijassa. Keskimmäinen lapseni aloitti taas työt lähikaupassa. Kerrankin voin sanoa olevani ylpeä heistä, vaikka vähän outoja ovatkin. En silti usko kaksituhattaluvun olemassaoloon.
Asiaa! Totta joka sana! Kaikki tapahtui 80- ja 90-luvuilla ja aika 2000-luvulla on tavallaan epä-aikaa. Nykyään ei tehdä musiikkia, ei kestäviä laitteita, ei edes sopivia vaatteita. Lapsettomana voin elää omassa illuusiossani ilman konkreettisia muistutuksia ns. todellisuudesta. Peilistä katsoo outo, vanheneva ihminen, joka ei vastaa mitenkään sisäistä keskenkasvuista oloani. Onneksi peiliin ei ole pakko katsoa.
P.S. Elin kauhun hetkiä, kun luulin Sinun lopettaneen blogisi. Olisi ollut tosi kurjaa menettää blogimaailmamössön seasta erottuva väriläiskä ja ilopilkku! Aurinkoista kesän jatkoa!
Kiva että löysit tänne. Tuli suljettua edellinen blogi sellaisella vauhdilla, että vähän hävettää.
En näköjään opi harrastamaan ja työskentelemään rauhallisesti. Kirjotin määrällisesti ihan liikaa, joten joku projekti oli lopetettava. Lily valikoitui sitten kohteeksi, enkä ole sitä vielä katunut. Se sivusto toi niin vähän lukijoita, että en nähnyt enää syytä kärsiä sen mainoksista. Näet ne harvat jotka ovat lukeneet blogiani, ovat lähes kaikki toivoneet sivustoa ilman mainontaan.
Joten kyllä. Blogi elää vielä, mutta hieman hiljaisempana. Tahti tulee kyllä kiihtymään, kunhan opin tekemään vähemmän töitä kirjoittaen. Tämä on kuitenkin vain harrastus, jota rakastan.
Jos äitini kuuntelisi, niin eilen oli 30-luku. Joten meidän 90-luku on vielä ihan jees. Ollaan nuoria ja virkeitä.
Näin se menee.
Toisaalta, ysärissä on jotain taikaa, jota haikailee moni. Joukossa on myös sellaisia, jotka eivät ole sitä koskaan eläneet.